Muutosvoima
Muutosvoimananne on Strateginen HR- ammattilainen, fasilitaattori, johdon coach ja konsultti. Osaamiseni vahvuudet ovat erityisesti Johdon Coachingissa, johtamisen kehittämisessä, kyvykkyyksien ja osaamisen strategialähtöisessä kehittämisessä ja valmentavassa otteessa. Olen toiminut useissa muutoshankkeissa ja projekteissa toimintatapamuutosten uudistajana ja ihmislähtöisen yrityskulttuurin ajurina. Olen valmentanut johtoryhmiä, yksilöitä ja tiimejä saavuttamaan tavoitteensa osana laajempia muutoshankkeita sekä yksittäisinä coaching- prosesseina.
Minulla on yli 20- vuotinen tausta mm. Big4- kentästä KPMG:ltä ja PwC:ltä, jossa olen toiminut HRD- johtajana, johdon konsulttina ja Business Coachina eri toimialoilla sekä Suomessa että pohjoismaissa. Inhouse- roolista minulla on taustaa perinteisestä teollisuudesta laajasti erilaisista HR- tehtävistä sekä strategisella että operatiivisella tasolla. Olen harjaantunut vahvaksi muutosjohtamisen asiantuntijaksi vastatessani Helenillä strategisten kyvykkyyksien kehittämisestä ja OKR- toimintatapamuutoksen uudistamisesta osana historiallista energiatransformaatiota. Olen urallani auttanut lukuisia asiakkaita erinomaisin tuloksin.
Toimin useassa verkostossa ja asiakasprojekteissa teen yhteistyötä tarvittaessa verkostoni osaajien kanssa, jotta asiakkaan tarve tulee kohdatuksi.
Luottamustehtävät
International Coaching Federation (ICF) Finland hallituksen jäsen 2022-2023
ProCoaching- tunnustus 2023 valitsijaryhmän jäsen
ICF hallituksen nimitysvaliokunnan jäsen 2024-

Lähestymistapa
Lähestymme asiakastarpeita kokonaisvaltaisesti ja strategialähtöisesti huomioiden yksilön, tiimin ja organisaation tarpeet.
- Olen ratkaisukeskeinen ja näkemyksellinen coach ja kehittäjä, joka ammentaa osaamisen laajasta kokemuspohjasta eri toimialoilta ja jatkuvasta oman osaamisen kehittämisestä
- Valmennuksissa ja coachingissa lähestymistapani on itsetuntemuksen ja tunneälyn vahvistamisessa, suunnan kirkastamisessa, oleelliseen fokusoimisessa ja itsensä johtamisen kehittämisessä. Valmennukset tähtäävät aina vahvaan toimintatapamuutosten juurruttamiseen.
- Työkaluina käytän tarpeen mukaan esim. eip3- tunneälyprofiilia tai Lencionin 5B tiimityökalua tai TalentQ- toimintatyyliarviota
- HR:n ja johdon sparrauksessa ja konsultoinnissa hyödynnän vahvaa kokemuspohjaa, tutkittua tietoa ja viitekehyksiä ja hyväksi koettuja toimintamalleja, mittareita ja analyysiä kestävän muutoksen aikaansaamiseksi
- Uskon, että ihmisissä, tiimeissä, johtoryhmissä ja organisaatioissa on aina enemmän potentiaalia kuin mitä päällepäin näkyy, mutta se täytyy saada esiin tekemällä näkyväksi suunta, vahvistamalla energiaa kohti oleellista, kokeilemalla tilanteeseen sopivia ratkaisuja sekä innostamalla toimintaan sekä varmistamalla kyvykkyys ja osaaminen.